Ay-liike pelkää paikallisen sopimisen horjuttavan sen valta-asemia

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Juho Romakkaniemi ehdotti Helsingin Sanomissa (16.3.2019), että paikallista sopimista työehdoista laajennettaisiin ja että sen perusteet kirjattaisiin lakiin. Ehdotus on kannatettava. Romakkaniemi ehdottaa, että yleissitovia työehtosopimuksia noudatettaisiin, ellei yrityksessä tai työpaikalla ole sovittu paikallisesti toisin. Ei liene yllättävää, että jo seuraavan päivän lehdessä SAK ja STTK tyrmäsivät ehdotuksen. Mutta joko he eivät olleet lukeneet Romakkaniemen ehdotusta kunnolla tai sitten eivät vain halunneet sitä ideologisista syistä ymmärtää oikein. Veikkaan jälkimmäistä.

SAK:n puheenjohtaja, ja ystäväni, Jarkko Eloranta lähtee siitä, että yleissitovuus estää työehtokilpailun yritysten välillä. Tähän liittyy kaksi ongelmaa. Ensiksikin ajatus, että yritykset olisivat niin yhdenmukaisia, että yleissitovat työehtosopimukset olisivat kaikille yhtä sopivia ja toimivia. Suuryritysten ehdoilla tehdyt sopimukset ovat aivan liian jäykkiä toimiakseen monissa pienissä ja keskisuurissa yrityksissä, joilla ei edustusta neuvottelupöydissä omia intressejään ajaakseen.

Toiseksi, Eloranta tulkitsee, että yleissitovista työehtosopimuksista luovuttaisiin kokonaan. Tällaista ei Romakkaniemi esitä. Päinvastoin, niitä noudatettaisiin niin sanottuna perälautana, jos paikallisia sopimuksia ei tehtäisi. Palkansaajan sopimukselliseen turvaan ei tulisi mitään muutoksia. Elorannan esimerkki kahden euron tuntipalkasta on harhaanjohtava ja lähentelee perussuomalaisten populismia. Miksi paikallisesti joku sopisi kahden euron tuntipalkasta, jos yleissitova työehtosopimus antaisi paremman? Palkansaajajärjestöissä tulkitaan paikallinen sopiminen kyseenalaisen laajasti, jolloin saadaan luotua vaikutelma, että paikallinen sopiminen olisi jo laajasti käytössä. Näin ei ole. Omia sopimuksia ei tehdä vaan tosiasiallisesti kyse on keskustason työehtosopimusten joustorakenteiden soveltamisesta työpaikoilla. Yleissitovuus ei mahdollista muuta.

Ay-liikkeellä on ainakin kolme syytä, miksi se vastustaa paikallisten sopimusten laajentamista. Erityisesti SAK mutta myös muut keskusjärjestöt sekä liitot pelkäävät oman organisaationsa legitimiteetin murtuvan sopijaosapuolena, jos sopiminen olisi työpaikoilla. Kysymys on siis oman valta-aseman säilyttämisestä. Ay-liikkeen edustajat eivät myöskään luota, että niiden edustajien osaaminen riittäisi työehdoista sopimiseen paikallisesti ja erityisesti vastustavat, että joku muu kuin liiton edustaja voisi sopimuksia tehdä. Liittoihin kuulumattomia on kuitenkin jo noin 40 prosenttia palkansaajista. Ja kolmanneksi ay-liike haluaa estää yksittäisten työntekijöiden tekemästä sellaisia työehtosopimuksia, jotka ovat sen omien ideologioiden tai intressien vastaisia. Ay-liike kamppailee poliittisesta asemastaan yhteiskunnassa. Ilman tuntuvia uusia toimintatapoja se häviää tuon kamppailun.

Ilmoita asiaton viesti

Kiitos!

Ilmoitus asiattomasta sisällöstä on vastaanotettu